Uutiset

Salo IoT Campus RAKLI ry:n jäseneksi

Salo IoT Campus on valittu RAKLI ry:n jäseneksi. Yhdistyksen Toimitilat-johtoryhmään nimitetty toimitusjohtaja Jukka Vakula iloitsee jäsenyyden tuomista vaikutusmahdollisuuksista.

Salo IoT Campus on valittu kiinteistöalan valtakunnallisen yhteistyöjärjestön RAKLI ry:n jäseneksi. Lisäksi Salo IoT Campuksen toimitusjohtaja Jukka Vakula nimitettiin järjestön Toimitilat-johtoryhmään toimikaudeksi 2018–2019.

”RAKLIn jäsenyys tarjoaa meille ja asiakkaillemme kanavan kiinteistöalaan ja sen toimijoihin. Pääsemme mukaan kehittämään kiinteistö- ja toimitilaliiketoimintaa ja saamme uusimmat innovaatiot Salo IoT Campuksen käyttöön”, Vakula kiteyttää.

RAKLIn Toimitilat-johtoryhmän tavoitteena on kehittää toimitilajohtamista vastaamaan entistä paremmin yritysten ja työntekijöiden muuttuviin tarpeisiin. Vakula haluaa tuoda kampukselta löytyvän osaamisen mukaan kehittämistyöhön.

”Uskon, että esimerkiksi IoT- ja sensoriyrityksillämme on tällä saralla paljon annettavaa valtakunnallisesti, ja toimin mielelläni viestinviejänä asiakkaidemme ja kiinteistöalan toimijoiden välillä. Johtoryhmä tarjoaa hyvän foorumin viedä eteenpäin tietoa Salon yrityskulttuurista ja salolaisesta osaamisesta.”

RAKLI ry kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset. RAKLIn jäsenet ovat asuntojen, toimitilojen ja infrastruktuurin omistajia, rakennuttajia ja käyttäjiä tai näiden ammattimaisia edustajia. Järjestö on aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija ja vaikuttaja.

 

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Jukka Vakula, Salo IoT Campus, p.  040 761 7287, jukka.vakula@saloiotcampus.fi.