Uutiset

Uusia toimijoita Salo IoT Campukselle

Vuoden 2018 alussa Salo IoT Campus toivottaa tervetulleeksi monta uutta toimijaa. Salosta löytyvät synergiaedut toivat kampukselle esimerkiksi globaalin ohjelmistoyrityksen Pervacio Inc:n.

Tammikuussa 2018 Salo IoT Campuksen tiloissa aloittaa useita uusia toimijoita lukuisilta eri toimialoilta. Mukana on niin kansainvälisiä kuin kotimaisia yrityksiä muun muassa ICT-, rahoitus- ja terveysalalta. Yhteisön uudet jäsenet otetaan kampuksella tyytyväisinä vastaan.

”Uusien asiakkaidemme myötä Salo IoT Campukselle saapuu monialaista huippuosaamista, mikä vahvistaa yhteisöämme entisestään ja tuo Saloon paljon uutta liiketoimintaa. Hieno aloitus uudelle vuodelle”, sanoo Salo IoT Campuksen toimitusjohtaja Jukka Vakula.

Yksi kampukselle saapuvista yrityksistä on globaalin ohjelmisto- ja laitekehitysyrityksen Pervacio Inc:n suomalainen tytäryhtiö. Suomen toiminnan vuonna 2015 Turussa käynnistänyt yritys kehittää matkapuhelimien hallintaan liittyviä ohjelmistoja ja laitteistoja. Pervacio Inc:n tuotehallintajohtaja Ari-Pekka Luoma kertoo, että Saloon muuton takana ovat kaupungista löytyvä osaaminen sekä erityisesti laitekehitykseen liittyvät synergiaedut, verkostot ja alihankkijat.

”Laitekehitystoimintamme painottuu tällä hetkellä pitkälti Suomeen, ja Salossa on tällä alalla tarjolla paljon osaamista. Tavoittelemme kasvua lähitulevaisuudessa, ja tarkoituksenamme on työllistää ihmisiä sekä suoraan että alihankintatoiminnan kautta.”

Pervacio Inc:n lisäksi Salo IoT Campukselle vuoden 2018 alussa muuttavat kansainvälinen tilintarkastusyritys KPMG, digitaalista palveluliiketoimintaa tekevä Protacon Solutions Oy, paikallinen tietoliikenneyritys Saloxcom, terveysalalla toimiva Solutos Oy sekä IT-alan yrittäjä Mikko Aaltonen. Tammikuussa myös Turun AMK:n Salon toimipiste käynnistää lukukautensa ensimmäistä kertaa Salo IoT Campuksella. Uusien toimijoiden ja ammattikorkeakoululaisten saavuttua kampuksella työskentelevien määrä kasvaa noin 450:stä yli 1 300:aan.

 

Lisätietoa:

Toimitusjohtaja Jukka Vakula, Salo IoT Campus, p. 040 761 7287, jukka.vakula@saloiotcampus.fi

Tuotehallintajohtaja Ari-Pekka Luoma, Pervacio Inc., p. 040 545 9836, aripekka.luoma@pervacio.com.